Huonoja naamapäiviä

Hellurei! 


Mitä mulle kuuluu?

No. Pari viikkoa sitten torstaina täällä oli helluntai ja tietenkin pyhäpäivä. Me päätettiin juhlistaa (esim sitä että mulla on heila helluntaina, heh..) käymällä ihan kivassa kalaravintolassa syömässä T.n perheen kanssa. Söin taimenta, ja se oli tosi hyvää. Lisukkeina oli keitettyjä perunoita ja viinikastiketta, jonka rakenne oli vähän outo..

Iltapäivällä kun oltiin syöty, T lähti palokunnalle ja mä jäin kotiin leikkimään T:n siskonpojan kanssa. Päätettiin leikkiä hippaa, mutta se ei päättynytkään ihan hyvin.. Kun päästiin keittiöön asti, mä kompastuin ja lensin kauniissa kaaressa suoraan päin tiskikonetta ja työpöytää ja mursin nenäni. T.n perhe onneks oli kotona, koska mä itse en hetkeen tajunnu yhtään mitään, muuta ku että nenään sattuu ihan pirusti enkä uskaltanu ottaa kättä pois sen edestä. T:n perhe tosiaan tuli paikalle, haki kylmää pyyhettä jne ja soitti T:lle, joka aika nopeesti tulikin sieltä palokunnalta (ei oo onneks pitkä matka..). T lähti viemään mua Ochsenfurtiin päivystykseen, jossa multa otettiin röntgenkuvat ja lähetettiin niiden kanssa Würzburgiin.

Täällä mulle laitettiin kipsi ja käskettiin tulla viikon päästä uudestaan. Minähän menin, ja tietty siinä toivossa, että kipsi otettais kokonaan pois. No, se toivo oli turha, ne nimittäin laittoi uuden kipsin vielä viikoksi ja sen jälkeen saan laittaa kipsin yöksi.

Kaatumisiltana naama näytti vielä aika normaalilta. 

Oon näiden kahden viikon aikana kokenut niin huonoja naamapäiviä, ettei oo tosikaan. Torstai-iltana sen kaatumisen ja kipsin laiton jälkeen näytin vielä suht normaalilta, mut perjantaina kun katoin peiliin, sain melkein sydärin. Posket oli turvonnu silmien ympärille niin, että silmät just ja just erotti. Lisäks ne oli siniset. Sen jälkeen turvotus laski päivä päivältä, ja silmänaluset näki melkein kaikki sateenkaaren värit sinisestä punaisen kautta keltaiseen.

Seuraavana päivänä ei näyttänyt enää niin hyvältä.. 

Sunnuntaina turvotus alkoi jo laskea. 

Kipsipäivien aikana on ollut aihetta miettiä, kuinka pinnallinen sitä on ja kuinka monet asiat tulee otettua itsestäänselvyyksinä. Kuinka tärkeiden asioiden huomaa olleen tärkeitä silloin, kun niitä ei enää ole. No joo, en mä nyt "kauneuttani" tai nenääni menettänyt, mutta on mahdollista, että tohon nenään jää pysyvä jälki. Senkin vois toki jollain operaatioilla saada pois, mutta katotaan nyt, miten tää nenukka tästä paranee. Lääkärin mukaan voi mennä kolmekin kuukautta, ennen kuin nenä on palautunut normaalitilaan, joten ei tässä auta muuta kuin odotella kärsivällisesti.. 

Tässä näkyy kivasti toi keltanen linja, joka oli siis aluksi sininen. :D

Mietin myös, kuinka tärkeetä ulkonäkö mulle on. En oo ikinä pitänyt itteäni mitenkään superkauniina, mutta ihan mukiinmenevänä kuitenkin useimmiten. Mut nyt kun mulla oli toi kipsi ja silmät melkein umpeenturvonneet, löysin itteni miettimästä monta kertaa, miltä näytän ja kuinka perseestä se on että näytän siltä tän kanssa. Olin pari päivää ihan maassa, mutta sit kun huomasin turvotuksen laskevan, uskaltauduin myös ihmisten ilmoille ja tulin vähän paremmalle tuulelle. 

Kipsistä huolimatta... juhlittiin yhden opiskelukaverin synttäreitä,
eihän niitä voinut jättää väliin jonku typerän kipsin takia! ;) 

Viime viikolla kipsi vaihdettiin pienempään ja toissayönä se oli tippunut pois yön aikana. Nyt mun nenässä on kuoppa tai kyhmy (en tiiä näkyykö se kyhmy sen kuopan takia vai toisin päin), joka lääkärin mukaan ei välttämättä laske kuin vähän tai ei ollenkaan. Kuitenkin viime viikolla toinen lääkäri sanoi, että nenän normalisoitumisessa voi kestää kolmekin kuukautta, joten en nyt aio vielä suunnitella mitään kauneusleikkauksia. En oo jaksanut verrata mun nenää aikasempaan nenään (kuvan kanssa siis), mutta päätin, että en ala ottamaan mitään jokapäiväistä stressiä siitä, miltä mun nenä näyttää tänään ja onko se nyt vinossa ja onko siinä lommo vai kyhmy vai jotain muuta. Mun nenä parantuu sellaiseksi kun parantuu, ja sillä hyvä. Pääasia on, että se ylipäätään parantuu ja että pystyn hengittämään nenän kautta. 

Tiedän, että mun ympärillä on ihania ihmisiä, jotka rakastaa mua just sellasena kuin oon, ja niille on ihan sama, onko nenässä kyhmy, lommo vai ei mitään. Ja yritän muistaa olla siitä kiitollinen joka päivä.